Kuinka paljon työpaikalla pitää viihtyä?

Muutama vuosi sitten kuulin erään yritysjohtajan toteamuksen: ”Tämä on työpaikka eikä viihtyvyyslaitos”. Se jäi mieleeni ja on usein noussut esiin erilaisissa tilanteissa. Erityisesti silloin, kun omalla työpaikallani on käsitelty työtyytyväisyyttä ja henkilöstön hyvinvointia. Tuo lausahdus on aiheuttanut omissa ajatuksissani epämukavaa tasapainoilua viihtyvyyden ja rajansa kaikella-ajattelun välillä. Kuinka paljon työnantaja on velvollinen huomioimaan ja tekemään rahallisiakin panostuksia työntekijöiden viihtyvyyden eteen ja kuinka paljon taas työntekijät ovat - no, töissä?

On selvää, että työviihtyvyys lisää työn tehokkuutta ja tuloksia puhumattakaan mielekkäämmästä arjesta. Mutta missä menee raja? Jos ajatellaan yritysten perustehtävää, tuottavuutta. Onko olemassa jotain mittaria, joka kertoisi minkä tasoisen viihtyvyyden jälkeen tuottavuus ei enää lisäänny? Tiedetään, että tietyn euromäärän tulotason jälkeen onnellisuus ei enää lisäänny joten pystytäänkö samanlaista mittaria kehittämään myös viihtyvyyden ja tuloksen välille?

Se mikä itseä monesti on mietityttänyt on viihtyvyyden ja luovuuden välinen suhde. Itsellä fyysinen mukavuus ei korreloi suoraan tuloksen ja hyvien ideoiden välillä. Sopivasti syöneenä ja mukavalla penkillä istuessa sekä raikkaassa ilmassa en tuota sen parempaa lopputulosta kuin kotona lattialla töitä tehdessä tai junassa metelissä ja pienessä vedossa istuessa. Tottakai fyysinen ympäristö on tärkeää pitkällä tähtäimellä ergonomian, sairauksien jne. näkökulmasta. Mutta kuinka paljon se vaikuttaa tulokseen sen jälkeen, kun tietyt perustekijät ovat kunnossa?

Entä mahdollisuus hyvään yhteisöön työpaikalla ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Mikä sen merkitys on? Ensimmäisenä tulee mieleen se, että kivaan työporukkaan on mukavampi aamulla raahautua lämpimästä sängystä räntäsateen kautta. Mutta jos työpaikalla oleminen ei ole takuu paremmasta tuloksesta, niin se ei selitä koko asiaa. Hyvä yhteishenki lisää kyllä sitoutumista työnantajaan ja antaa potkua tsemppihenkeen, jolloin jälkimmäinen tuottaa jo hieman lisää toivottuun tulokseen. Mutta jos kysytään niiltä, joiden on ollut vaikea työllistyä tai joiden on hankala löytää toista työnantajaa tai tehtävää, niin kumpi menee edelle - hyvä työyhteisö vai työpaikka ylipäätään? Onko sosiaalisen vuorovaikutuksen sujuvuuden suhde tuloksen lisääntymiseen riippuvainen työntekijän kokemuksesta siitä kuinka helposti hän voi valita työnantajansa ja/tai työtehtävänsä?

Monissa työhyvinvointia käsittelevissä kirjoituksissa puhutaan paljon palautteesta, arvostuksesta ja mahdollisuudesta vaikuttaa asioihin. Niiden kohdalla vaikutus tulokseen on varmasti todellinen mutta vaihtelee ihmisten välillä. On niitä, joille työn motivaattori on palkka joka mahdollistaa mukavan vapaa-ajan. Ja sitten on niitä, jotka ovat valinneet alansa intohimosta asiaan, tekniikkaan tai asiakkaaseen. Sekä tietysti kaikkea noiden väliltä. Ensimmäinen tekisi siis karrkioidusti sanottuna mitä tahansa työtä josta saman palkan saa, mieluiten kuitenkin sitä missä vielä viihtyy. Mutta hänen panostuksensa ei välttämättä vaihtele kovin paljon eri työnantajien välillä. Arvostus tuntuu hänestä kyllä mukavalta ja hän päättää jatkaa saman työnantajan palveluksessa. Tai sitten hän vain vaihtaa työpaikkaa, mutta tekee työnsä edelleen tasaisella tahdilla. Toinen taas valitsee työpaikkansa oman intohimonsa puitteissa ja on siitä niin innostunut, että tekisi sitä lähes missä vain olosuhteissa. Mutta jälleen tietysti miellyttävimmissä puitteissa. Vaan vaikuttaako se edelleenkään tulokseen? Erityisesti tähän ryhmään kuuluvia löytynee juuri järjestöistä, sosiaali- ja terveysalalta sekä kasvatuksen aloilta. Ja juuri näillä aloilla on tunnetusti paljon sellaisia henkilöitä, joilla on työn merkitykseen verrattuna alhainen palkka ja työolot usein vaativat.

Kuinka paljon siis erilaiset työviihtyyystoimet vaikuttavat loppujen lopuksi työn tulokseen? Onko kyse siitä, että meillä länsimaissa on työkulttuuri ja -ympäristö jo niin pitkällä ja hyvissä kantimissa, että meillä on aikaa ja energiaa kiinnittää huomiota jo viihtyvyyteen? Tästä moni älähtää, mutta pakkohan tässä on todeta, että ei esimerkiksi Bangladeshin vaatetehtaan työntekijäkeskustelut taida kohdistua tyhypäivän sisältöön vaan siihen, että ovatko työolot hengenvaaralliset vai eivät. En tarkoita sitä, että meidän länsimaisten pitäisi nyt syyllistää itseämme. Eihän meidän ja kolmannen maailman työoloja voi verrata keskenään. Mutta. Tässä on se kohta, jossa joudun usein miettimään omaa kantaani työviihtyvyyden lisäämiskysymyksissä. Kuinka paljon työpaikoilla pitäisi keskittyä viihtyvyyteen ja millä perusteilla. Vai pitäisikö jossain kohtaa vetää raja ja todeta, että maailma ei ole täydellinen ja työntekijöiden (ja johdon) pitää sietää myös jonkin astista epämukavuutta ja epätäydellisyyttä.

#työelämä #hyvinvointi #viihtyvyys #työpaikka