Kaikkien alojen erikoisasiantuntijoita
- Merit Lindén
- 27.11.2015
- 3 min käytetty lukemiseen
Yksi elokuvien viehätyksestä on niiden tarinan kerronnan voima. Ne vievät meidät sellaisiin maailmoihin joita ei ole, antavat mahdollisuuden kokea tunteita, leikkivät ajatuksilla ja ymmärryksellä ja parhaimmillaan haastavat kyseenalaistamaan omat käsitykset ja tottumukset. Ne vaikuttavat meihin niin vahvasti, että niiden viisaudet jäävät elämään elokuvan huippukauden jälkeenkin ajatuksiimme ja puheisiimme. Monet sanonnat toistuvat niin arjessa kuin toissa elokuvissakin. Kukapa ei muistaisi Terminatorin legendaarista toteamusta "I'll be back", tähtien sodan voimauttavaa toivotusta "May the Force be with you" tai Casablancan klassikkoa "Louis, I think this is the beginning of a beautiful friendship".
Yksi suosikeistani on Forrest Gumpin äidin viisaus: "Elämä on kuin suklaarasia, koskaan ei tiedä mitä saa". Sitä täydentää hyvin myöskin elokuvista tuttu sanonta "expect the unexpected - odota odottamatonta". Mitä vanhemmaksi tulee, sitä useammin huomaa että elämä on kuin yllätyssuklaarasia. Koko laatikko tulee yllätyksenä ja sen sisällä olevat asiat vasta yllättävätkin. Jos on elämän tarjoamiin käänteisiin positiivisesti suhtautuvaa sorttia, kuten itse taidan olla, on tämä helppo nähdä elämää ilostuttavana monimuotoisuutena. Moninaisuus ei kuitenkaan ole ihan niin arvostettua kuin toivoisin. Usein se jää tottumusten alle. Kun jokin on tehty aina ennenkin tietyllä tavalla, ei tulla edes ajatelleeksi, että vaihtoehtojakin on.

Etenkin sosiaalialan järjestöissä on hankkeissa ja kehittämistyössä perinteisesti valittu tehtävään kyseisen aiheen asiantuntija höystettynä kattavalla valikoimalla muita taitoja. Monessa hankkeessa hän on ainoa työntekijä, hyvässä tapauksessa rahoitus sallii useamman työntekijän palkkaamisen. Silloinkin työntekijöiksi haetaan hyvin monitaitoisia henkilöitä, joilta oletetaan sujuvan niin kehittämistyön tekeminen, hankkeen hallinto, asiakastyö, sisällöstä vastaaminen, viestintä ja markkinointi ja verkostoissa suhaaminen. Monipuolisuudessa on ehdottomasti puolensa. Yhdessä ihmisessä saadaan tavallaan kaikki. Järjestön johdon tarvitsee toimia esimiehenä vain yhdelle työntekijälle, hän tietää kaiken, hoitaa kaiken ja vastaa kaikesta. Mutta tämä tapa toimia on myös hyvin haavoittuva. Yhden sairastuessa ketään ei jää jäljelle. Yhden ihmisen kohdalla ei myöskään toteudu sekalaisen karkkipussin logiikka. Jos pussissa on vain yhtä lajia, kyllästyy syöjä siihen nopeammin kuin jos pussissa on sekaisin erilaisia nameja. Jos ihmisellä on hallittavanaan monia osa-alueita, ei hän (useimmiten) pysty suoriutumaan kaikista erinomaisesti vain "vaan" perushyvin.
Mitä jos ajatellaan laatikon ulkopuolelta ja käännetään asetelma toisin. Olisiko mahdollista, että joskus hankkeeseen palkattaisiinkin yhden ihmisen sijasta osa-aikainen koordinaattori. Tehtävänä olisi kenties vastata hankkeen hallinnosta ja kokonaiskoordinaatiosta. Hänen lisäkseen palkattaisiin osa-aikainen sisältöasiantuntija, viestintä ja markkinointi hankittaisiin toiselta henkilöltä ja muihin tehtäviin myös vain kyseisen asian asiantuntija. Eikä kaikkia ole tarve palkata koko ajaksi, vaan usein esimerkiksi viestintä painottuu toiminnan puolivälistä eteenpäin, kehittämistyötä tarvitaan enemmän alussa ja asiantuntijoita usein vain tietyissä kohdissa. Sen sijaan, että hankkeessa olisi töissä yksi työntekijä kolme vuotta, voisi siinä olla yhteensä jopa kymmenen työntekijää. Oman alansa erityisosaajaa.
Toki heikkouksia tässäkin mallissa on. Koordinaattorin rooli on merkittävä ja hänen poissaolonsa vaikeuttaisi toimintaa selvästi. Mutta se ei kuitenkaan pysäyttäisi toimintaa kokonaan. Työntekijöiden kannalta tämä tarkoittaisi epäsäännöllistä ja epävarmaa työtä. Toisaalta jos moni työnantaja toteuttaisi tätä mallia, olisi heillä todennäköisesti riittävästi töitä mutta silloin esimerkiksi oman yrityksen kautta. Isossa järjestössä työt voitaisiin järjestää uudelleen ja suurin osa eri ammattilaisista voisi olla vakituisesti palkattuja, mutta nyt useampaa toimintoa tehden. Näinhän tehdään usein jo esimerkiksi viestinnän suhteen. Ennen kaikkea tämä vaatisi joustavuutta myös järjestöjen kesken, työntekijöitä voitaisiin tarvittaessa lainata sekä tarvittaisiin myös rahoittajan ymmärrystä. Tuskin tämä maailmaa pelastaisi, mutta yhdistettynä perinteiseen toimintatapaan se voisi tuoda uudenlaista virtaa järjestöjen työhön. Sitä paljon puhuttua ketteryyttä, uudistumista, laajempia verkostoja, kohdennetumpaa ammattitaitoa ja uskon vahvasti - myös enemmän vaikuttavuutta.
Joissain on jo siirrytty siihen, että hankkeilla ei ole aina omaa projektipäällikköä vaan isossa talossa on keskitetysti projektien hallinnosta vastaavia päälliköitä ja sisältötyöhön palkataan erikseen asiantuntijat. Olisiko aika ottaa vielä yksi askel pidemmälle?
Comentarios