Olen viime vuosina ottanut tavoitteeksi lukea englanniksi ja ruotsiksi (ja tietysti suomeksi) kirjoitetut kirjat alkuperäiskielellä. Ennen tätä päätöstä kertyi kasa kirjoja, joista olen lukenut vain suomennetut versiot. Jotkin niistä ovat kuitenkin jääneet vaivaamaan. Ei sillä, että ne olisivat olleet huonosti käännettyjä. Jokin niiden tunnelmassa ja valituissa sanoissa houkuttelee tarkastelemaan niitä sellaisenaan.
Jostain syystä jokainen näistä kirjoista on klassikko tavalla tai toisella. Olisiko siinä jokin yhteys? Että jokainen niistä on niin kiehtova, että houkuttelee sekä luomaan uuden version käännöksenä ja toisena taiteenmuotona mutta myös palaamaan alkuperäisen tekstin äärelle.
Kuin surmaisi satakielen / To kill a mockingbird on ehkä paras kirjan nimi koskaan. Se on runollinen, kaihoisa ja kevyt ja samalla myös lähes lopullinen. Satakieltä ei surmata, mutta lähes. Tarina itsessään on kaikkea muuta jos sen lukee raakana kertomuksena. Mutta siitähän tässä ei ole kyse. Ei surmasta mutta aikakauden loppumisesta. Vääjäämättömästä kohtalosta, joka kaikilla kirkasotsaisilla on edessä. Pohjimmiltaanhan kirjassa on kyse lapsuuden päättymiseltä, siitä kuinka maailma tuhoaa sen yhtä raukkamaisesti kuin satakielen surmaaja. Suomennos antaa mielikuvan muodollisesta tekstistä, jossa näkyy ja kuuluu hahmojen tapa puhua, koulutus ja kulttuuri. Ehkä tämä on yksi niistä syistä, jonka vuoksi haluan lukea kirjan englanniksi. Jotta näkisin kuinka uskollinen teksti on alkuperäisille sävyille ja millaisin sanavalinnoin se on kirjoitettu. Oletukseni on, että siinä näkyy ajankuva ja hahmojen sivistymättömyys. Yksinkertaisia sanoja, vajaita lauseita ja niiden kautta tekoihin sisältyvää tunnetta.
Kylmäverisesti / In Cold Blood on viileä kuvaus kylmäverisestä murhasta. Tosin omasta mielestäni tapahtumat eivät olleet täysin kylmäverisiä, enemmänkin traagisia. Kylmäverisyys vaatisi enemmän tietoisuutta ja vaihtoehtoja. Niitä ei murhien tekijöillä ollut. He olivat kouluttamattomia, varattomia ja yksin 60-luvun yhteiskunnassa, jolloin mahdollisuudet päästä toisenlaiseen elämään eivät olleet kovinkaan hyvät. Se miksi haluan lukea kirjan uudelleen englanniksi johtuu osin siitä, että siitä on tehty erinomainen elokuva. Nykyään edesmennyt Philip Seymour Hoffman antoi Capotelle niin vahvat kasvot ja elokuvan tunnelma on niin vangitseva, että pelkään sen vääristävän käsitystäni itse kirjasta. Ainoa reitti takaisin kirjan pariin, on luoda sen mielikuvat uudelleen lukemalla. Sinänsä mielenkiintoinen asia on myös se, että Harper Lee ja Truman Capote olivat ystäviä ja kirjoittivat näitä kirjojaan samaan aikaan. Kummankin tyyli on omansa, mutta niissä on jotain samaa. Selkeyttä, lakonisuutta ja taituruutta.
Viattomuuden aika / The age of innocence on näiden kahden jälkeen kevyt henkäys ajasta jolloin tietyllä etuoikeutettujen ryhmällä oli mahdollisuus elää turvatussa ja valmiiksi luodussa yhteisössä. May Welland ja kreivitär Olenska ovat tuon yhteisön ääripäissä. Nuori nainen, jonka mieli tuntuu olevan kepeä mutta yksinkertainen sekä koko yhteisöä kohahduttava serkku, joka on rikkonut kaikkia soveliaita rajoja pitämällä oman päänsä ja tekee itsenäisiä ratkaisuja. Whartonin tekstissä kuultaa sekä ajankuva mutta myös tietoisuus siitä, että sitä maailmaa ei ole enää olemassa. Vaikka tarina siirtyy vasta kirjan loppupuolella samaan ajankohtaan kuin milloin se on kirjoitettu, kuultaa siinä koko ajan kaiho ja muistojen kultaamat reunat. Juuri se ruusunpunainen haikeus on sitä, jonka haluan tavoittaa vielä vahvemmin alkuperäiskielisestä teoksesta. Paluu viattomuuden aikaan vielä kerran.
I've had a principle for few years now to read everything written in English or Swedish (and of course in Finnish) in original language. But before this decision I've read quite many books translated to Finnish. Some of them have been troubling my mind since. Not because the translation would have been bad, but for other reasons.
To kill a mockingbird / Kuin surmaisi satakielen is maybe the best title of a book ever. It's poetic and light but also nearly definitive. You don't kill a mockingbird but almost. The story itself is something else, if you read it just as a story of what happened. But that's not what this book is about. Not about killing but of an end of a period of time. Inevitable destiny of all of those fresh souls. It is a story of and end of a childhood, how world destroys it as cowardly as a killer of a mockingbird. The translated version gives an impression of writing that lets through the sound of education, habit and background. This is one of the reasons why I want to read it again in english. I want to see how loyal it actually is to that period of time and the way people talked and acted at that time. Simple words, plain sentences and actions that speak more than words.
In cold blood / Kylmäverisesti is a plain story of a cold murder. Well, actually I don't think that what happened was so much cold blooded murder as it was a result of being uneducated, broke and living in 60's when making your way to better life wasn't so easy if not even possible. The reason why I want to read it in English is the excellent movie that was made based on it. Philip Seymour Hoffman did such a strong work and the whole movie was so powerful that I feel like it gives me the memory of the book. So I need to read it again, to remember what was written not seen. An interesting thing is, that Harper Lee and Truman Capote were friends and they wrote their books at the same time. Both have their own styles but there's similarities. Cleanness, calmness and skillful writing.
The age of innocence / Viattomuuden aika feels like a fresh breath after those two. It is story of few privileged people living in a secure community. May Welland and countess Olenska represent the two totally different ways of living, seeing life and breathing. First one is as pure as first snowflakes in winter. The latter a headstrong woman having her own ideas and ways to survive. Wharton gives you a picture of a world that no longer exist but which is covered with that old dust of rose and gold. And that is what I want to have back in my life once more - the age of innocence.