Nykyajan rakkaustarinat eivät ole enää niin kuin ennen. Silloin joskus kohdattiin, joku tai jokin asettui poikkiteloin ja se voitettiin. Tai sitten oltiin niin lujaa yhdessä, että se kääntyi lopulta itseään vastaan ja jonkun piti kuolla.
Atticus Lishin Preparation for the next life on jotain muuta. Se on tarina siitä, kuinka äärimmäisen elämän ihmiset hipovat toistensa pintaa sillä viimeisellä kohdalla, joka vielä tuntee, joka vielä toivoo. Se ei ole kaunista luettavaa eikä assosioidu millään tavalla ruusunpunaisiin unelmiin. Zou lein ja Skinnerin rakkaus on olemassaoloa. Kumpikin taistelee siitä mitä on jäänyt jäljelle ja arki keskittyy selviytymiseen. Heitä yhdistää tulevaisuuden puuttuminen, on vain tämä hetki.
Kun kirja on 417 sivua pitkä ja tajuaa sivun 383 kohdalla, että loppu tulee lässäyttämään koko kirjan, ei tee mieli edes lukea loppuun. Itsellä meni puoli vuotta, ennen kuin luin loput sivut. Onneksi luin. Loppumetrien tapahtumat olivat jotenkin tylsä pikaratkaisu ja mielestäni tarinan kannalta tarpeeton. Skinnerin vuokraemännän pojan, Jimmyn hahmo oli mielestäni aivan turha. Sama lopputulos olisi voitu saada vaikka satunnaisen kohtaamisen toimesta. Mutta tarinan palatessa ihan viimeisten sivujen aikana taas raiteilleen Lish saa kerättyä juonen taas kasaan. Viimeisten tapahtumien merkityksettömyys korostuu, mutta kirjan loppu pelastuu. Palataan siihen missä oltiin alunperinkin.
Huomasin pitäväni paljon Lishin kerronnallisesta tyylistä. Hän käyttää aikaa ja tilaa paikkojen ja hetkien kuvaamiseen. Tulee sama tunne, kuin on itse jossain uudessa paikassa ja kaikki tuntuu erilaiselta ja kiinnittää huomiota. Omat aistit terävöityvät ja äänet vaimenevat. Kirjan luomat mielikuvat vilisevät vahvana silmissä. Hahmoihin en osaa samaistua mutta se ei tässä ole edes tarpeellista. Toisaalta he ovat kuin kuka tahansa meistä. Se mikä tuntuu lohduttomalta on tosiasia, että maailma on täynnä Skinnereitä ja Zou Leitä.
Lukukokemus oli häiritsevä. En pitänyt siitä mitä luin. Ei tekstillisesti vaan sisällöllisesti. Hahmojen ajatukset, teot ja kokemukset ovat niitä, joita kenenkään ei tulisi kokea. Halusin monesti jättää kirjan kesken, mutta enhän minä voinut luovuttaa kun hekään eivät. Senkin vuoksi lopun viime metrit olivat niin suuri pettymys. Tuli sellainen olo, että kirjoittajalta loppui ideat ja sivumäärä tuli täyteen, joten piti vain tehdä jotain. Kirjoittaja luovutti, lukija ja hahmot eivät.
Kaikesta huolimatta suosittelen kirjaa kenelle tahansa, joka haluaa saada realistisen kokemuksen siitä, mitä elämä yhteiskunnan rajoilla on tuhansilla ja miljoonilla ihmisillä. Se ei ole kaunista luettavaa, mutta silti siellä on se jokin pieni häivähdys siitä lohdullisuudesta, jota me jokainen tarvitsemme selvitäksemme huomiseen.