Mitä tapahtuu, kun arjesta on muodostunut oma maailmansa kaikkine rutiineineen, outouksineen ja lainalaisuuksineen ja sitten kaikki vähitellen murtuu?
Then We Came to the End on Ferrisin ensimmäinen kirja. Se kuvaa mainostoimistoa 90-luvun lopun internetboomin puhjetessa. Tapahtumasarjaa, jossa työntekijöitä vähennetään yksi kerrallaan ja jokainen koettaa pärjätä tavallaan odottaessaan omaa vuoroaan. Samalla, kun loppu on vääjäämättömästi tulossa pidetään kynsin ja hampain kiinni kaikista niistä pikkumaisista toimintatavoista, joista on tullut vuosien saatossa tärkeitä.
Ferrisin kirja on jotenkin todella raadollinen mutta lempeä kuvaus työyhteisöstä, jossa on omat kuppikunnat, vaietut asiat ja kulkureitit. Töitä tehdään paljon ja työkavereista on tullut perhe, jossa on opittu elämään kunkin persoonallisten piirteiden ja toimintatapojen kanssa. Kirjan edetessä huomaa, kuinka tärkeitä ne ovat silloin kun jokin uhkaa työperheen jatkuvuutta. Irtisanottujen kohtalo pysäyttää mutta katse käännetään pian kahviautomaatin ympärillä käytävään keskusteluun, jotta jaksetaan odottaa omaa vuoroa.
Mainostoimiston työntekijöistä löytyy sangen persoonallinen kattaus erilaisia henkilöitä. Monet heistä tunnistin omista aiemmista työpaikoistani. Myös heidän toimintatapansa olivat kovin tuttuja. Kenen luokse mennään juoruilemaan viimeisimmistä tapahtumista, kuka pitää kiinni omasta työtuolistaan ja kuka tekee jatkuvasti pieniä piloja muiden kustannuksella.
Ennen kaikkea kirja on kuvaus yhden aikakauden lopusta. Kuten työkaverini usein sanoi, kukaan ei ole niin nopeasti unohdettu kuin entinen työntekijä. Työporukka pitää yhtä ja lähteneet tai irtisanotut unohdetaan, koska heidän olemassaolonsa muistuttaisi siitä, että itsellekin voi tulla kohta lähtö. Aina on tosin joku, joka tietää mitä heille kuuluu, mutta ne tiedot siirretään jonnekin tietoisuuden ulkokehälle. Vasta sitten, kun kakki ovat joutuneet lähtemään voidaan taas kokoontua ja olla yhtä hetken verran.
Then We Came to the End tuntui samaan aikaan kovin lohduttomalta ja lohdulliselta. Toisaalta mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos, toisaalta mikään ei muutu, ennen kuin se muuttuu. Tässä hetkessä kaikki on hyvin ja se mikä uhkaa on vasta sitten. Rajan takana on jotain mikä selviää sitten aikanaan.