"Lucia Berlinia on kutsuttu yhdeksi Amerikan parhaiten piilossa pidettynä salaisuutena." Näin alkaa Wikipedian kuvaus naisesta, joka nousi yhtäkkiä maailmanmaineeseen yksitoista vuotta kuolemansa jälkeen.
Tässä naisten täyttämässä kirjassa ei etsitä menestystä, sitä täydellistä eikä unelmien kartanoa. Sen sijaan se on täynnä lyhyitä väläyksiä ihan tavallisten naisten arjesta.
Berlinin kirjoittamissa tarinoissa minua viehätti erityisesti niiden toteavuus. Ei draamaa, ei tunnekuohuja, ei sisäistä tuskaa. Toki hahmojen elämässä on kaikkea tuota, mutta kerrontatapa on eleetön. Tapahtui mitä tahansa, se vain tapahtuu ja sitten elämä jatkuu. Liekö tämä sitä kuuluisaa naisten sitkeyttä, joka on kerrankin saatu kuvattua samalla sekä laveasti ja tarkkaavaisesti.
Nykyajan kirjoissa ja elokuvissa minua häiritsee suunnattomasti se järjetön draamahakuisuus. Kaikkea pitää liioitella, haetaan draamaa ja saadaan huutoraivarit kun jäätelö on väärää makua. Välillä ihmettelen, että miten ne ihmiset selviävät edes yhdestä päivästä kun väistämättä kaikenlaista vaan tapahtuu. Ylilyötyjen kohtausten sijaan Berlinin naiset tuntuvat katsovansa elämää ulkopuolisena. Aivan kuin se olisi kerrottua, ei koettua. Ei tunteetonta kuitenkaan. Eri tapahtumat otetaan vastaan sellaisena kuin ne ovat, ne eletään ja sitten jatketaan matkaa.
Kerronnan eleettömyyden lisäksi ihailen suuresti Berlinin tekstin niukkuutta. Viidessä lauseessa hän pystyy kertomaan sekä hahmonsa elämäntapahtuman, ympäröivän kulttuurin, elämäntyylin, parisuhteen luonteen ja hahmon persoonan.
"We moved to Santa Fe, where David played piano at Claude's. A lot of good musicians passed through town in those years and would sit in with David's trio for one or two nights. Once really good trumpet player came, Paco Duran. David liked playing with him, and asked if it was okay with me if Paco and his wife and child stayed with us for a week. Sure, I said, it will be nice. (Tarinasta Melina)
Kirjassa on kaikkiaan 42 tarinaa, joista jokainen luo oman maailmansa. Useimmat sijoittuvat Väli- ja Etelä-Amerikkaan sekä mm. Arizonaan. Tarinoissa on todellisuuspohjaa Berlinin omasta elämästä. Hän asui monessa eri paikassa, teki erilaisia töitä ja sairasti paljon. Hän kuoli vuonna 2004 sairastuttuaan syöpään. Ennen sitä hän oli joutunut pitämään lisähappea mukanaan kymmenen vuoden ajan, koska hänen skolioosin vaurioittama sekäranka oli puhkaissut hänen toisen keuhkonsa. Hän oli naimisissa kolmesti ja hänellä oli neljä poikaa.
A Manual for Cleaning Women on kirja, johon palaa aina uudelleen. Tarinat ovat niin lyhyitä, että ne voi helposti lukea vaikka bussissa töihin mennessä. Ja ne vievät ajatukset niin kauas tästä hetkestä, että tuntuu kuin olisi lukenut pidemmänkin kirjan. En voi muuta, kuin lämpimästi suositella!